Päivä 15 | Over and Out | Los Angeles, CA

Nyt on viimeinenkin moottoripyörä palautettu ja Route 66 alkaa olemaan kotiin lentämistä vaille paketissa. Niin se vain on, että kaikki kiva loppuu aikanaan... Lenni, Aira, Kati, Erkki ja minä lähdemme kotimatkalle huomenna sunnuntaina ja Kirsi ja Jari tekevät saman tiistaina. Omaa aikaa ryhmä on viettänyt tänään shoppaillen ja relaillen... Allekirjoittanut on seikkaillut etupäässä kirjanpidon ja blogin päivittelyn ihmeellisessä maailmassa...:)

Tämä Route 66 oli ensimmäinen vetämäni moottoripyörämatka. En tiedä miten moottoripyörämatka voisi olla onnistuneempi kuin tämä matka oli :) Koko matkan saimme ajaa loistavassa kelissä ja sadevehkeitä ei tarvinnut sovitella päälle kertaakaan. Kaikki pysyivät koko matkan terveinä ja haavereilta vältyttiin. Tekniset ongelmatkin olivat mitättömiä, jos eivät jopa olemattomia. Route 66 oli monella tapaa mielenkiintoinen ja mukaansa tempaava tuttavuus.

PeterPanBike Route66 / 092014: Pekka, Erkki, Jari, Kati, Lenni, Aira ja Kirsi :)

Suurin kiitos upeasta matkakokemuksesta kuuluu kuitenkin ehdottomasti tälle hulvattoman hauskalle ja rennolle motoristi ryhmälle!!! Suuri kiitos Lenni, Aira, Erkki, Kati, Kirsi ja Jari niin omasta kuin koko PeterPanBikenkin puolesta!!! Lähtisin teidän kanssa vaikka heti ajamaan takaisin Chicagoon...;)!
Kiitos myös kaikille blogin lukijoille!

Päätän tämän blogin näihin kuviin ja näihin tunnelmiin :) Moi !:)

Pekka
Los Angeles, California

Päivä 14 | Barstow - Hollywood - Santa Monica | CA

Barstowin aamussa tuntui jotenkin epätodelliselta, ehkä vähän haikealtakin, että edessä olisi viimeinen ajopäivä. Eikös se ollut aivan äskettäin kun matkaan lähdettiin Chicagosta? Toisaalta kun miettii kuinka monta kylää ja kaupunkia on jäänyt taaksemme, niin ymmärtää että matkaa on tehty maili jos toinenkin...:) Oli miten oli, niin aamukalorit nieltiin runsaiden kahvejen kanssa alas Comfort Suitesin aulabaarissa ja suunnaksi otettiin Los Angeles.

Viktor Villen pullometsä.

Ryhmä rämä romiksella :)

Barstowista matka jatkui pitkästä aikaa pitkin Route 66:a kohti Viktor Villea. Ennen Viktoriin saapumista tupsahti Routen varteen paikallisen taiteilijan luomus "pullometsä". Hauska paikka. Täynnä kaikenlaista rojua, peliä ja härveliä. Viktor Villen jälkeen vanhaa Routea oli näkyvissä vähemmän ja vähemmän teiden muuttuessa L.A:n johtaviksi monikaistaisiksi moottoriteiksi. Valtavista liikennemääristä huolimatta moottoriteillä liikenne etenee mukavan jouhevasti. Jenkkejen liikennekulttuuri on suomen liikennettä huomattavasti järkevämpää. Tilaa annetaan ja liikenne toimii.

Los Angelesissa oli luontevaa ottaa suunnaksi Hollywood. Siellä tankattiin "poliisidonitsi-kahvit", kruisailtiin mm. Sunset Bvd ja Hollywood Bvd... Bongattiin jalkakäytävään upotetut Hollywood tähdet jne...:) Parhaiten jäi kuitenkin mieleen Willie Nelsonin näköisen herran huudahdus "Who's Indian? That's beautiful bike!"... Tästä luonnollisesti allekirjoittanut otti kaiken ilon irti...;) Silläkin uhalla, että taas on vaarassa saada öljyä inkkarin alle harrikkamiesten pullosta...;)

Kirsi ja Jari... Santa Monica Pier...:)

Hollywoodista matka jatkui Tyynenmeren suolaamaan Santa Monicaan. Siellä pyörät parkkeerattiin Santa Monica Pier:lle, mihin Route 66 virallisesti päättyy. Siinä se. Meidän mittareihin kilometrejä Chicagosta Santa Monica Pierille kertyi 5300.

Santa Monicasta lähdettiin vielä palauttamaan pyöriä EagleRiderille. Tuohon alle 10 mailin siirtymän meillä meni puolitoistatuntia, kun juututtiin losin perjantai-illan ruuhkiin vaikka parhaamme mukaan pujoteltiin seisovia autojonoja. EagleRiderille saavuttaessa syntyi vielä pientä draamaa kun huomasimme liikkeen puskassa piilottelevan valotaulun vasta ollessamme kohdalla. Edessä navigaattoriin keskittynyt Erkki ei liikettä nähnyt vaan jatkoi suoraan... Ja oli päätellyt kavereiden hävitessä peileistä että tulemme toisen navin kanssa toista reittiä perille... Lopputulema oli, että Erkin HD:n navi ajatti miehen eksyksiin sillävälin kun muut palauttivat pyörät... Yhteys Erkkiin saatiin vasta Hotellilta, josta Pekka ja Holiday Inn:n shuttlebussikuski hakivat miehen annetusta osoitteesta hotellille. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Erkki sai ajella HD:lla vähän muita pidempään ja pyörä palautettiin seuraavana aamuna:)

Perillä! Takana 5300km ja 10 osavaltiota:)

Erkki, Tyyni-Valtameri, Santa Monica, California.

Päivä 13 | Las Vegas - Death Valley - Barstow | NV, CA

Tänään oli odotettavissa matkamme kuumin ajopäivä. Toissapäivän aavikko-dippauksesta viisastuneina, nyt oltiin kuumuuteen varauduttu kaikin mahdollisin keinoin. Yksi apu päivään oli aikainen startti. Niinpä parveilimme yövuoroaan lopettelevien ilotyttöjen kanssa aamiais-sämpyläjonossa jo aamu viideltä Casino Royalin 24h Subway:ssa :)

Ensimmäiset 100 mailia saatiinkin ajella todella miellyttävässä lämpötilassa. Auringon noustessa ylemmäksi ja tien laskeutuessa alemmaksi nousi lämpötila hiljalleen "ny rillataan" lukemiin...:) Ihan tarkkaa dataa ei asteista ole mutta kyllä Death Valleyn pohjalla varmuudella 45-48 asteen lukemissa mentiin... Death Valleyn jälkeenkin näkyi jonkun huoltoaseman mittarissa vielä 42 astetta...:) Mutta jälleen tuli todistetuksi se tosiseikka, ettei kylmää tai kuumaa ole olemassakaan... On vain vääränlaisia varusteita. Nyt kun kuumuuteen oli pukeuduttu oikein ja liikkeellä oltiin raskaassa vesilastissa, niin kellään ei ollut suurempia ongelmia kuumuuden kanssa.

Näitä merkkejä ei taida löytyä Destian varikolta :)

Pikainen jäähdyttelytauko Death Valleyn pohjalla :)

Kuuma, kaunis ja karu... Death Valley, California.

Lenni jäähdyttelee :)

Death Valley on karu ja kaunis. Kuumuuden lisäksi laaksossa oli kova puuskittainen tuuli. Death Valleyn läpi ajaminen tuntui vähän siltä, kuin olisi ajanut jättikokoisen hiustenkuivaajan sisällä joka puhaltaa täysillä :) Jari taisi viihtyä Death Valley:ssa vähän liiankin hyvin, kun kääntyi risteyksestä väärään suuntaan ja ajoi 10 extra mailia Kati perässään...:)

Barstowin illalliselle mentäessä todettiin jo toistamiseen kuinka vaarallinen maa usa on ilman autoa tai moottoripyörää liikkuvalle... Hämärässä tien reunassa Aira kompastui ja heitti kuperkeikkaa... Silmälasit rikki ja naarmuja otsaan... Aikaisemmin Jarille kävi samoi kun juoksulenkillä hämärässä osui hiekkakasa reitille... Mutta pyörillä ei ole vielä kukaan heittänyt volttia ja hyvä niin :)

Jari lastaa vesiä, Kirsi tähystää...:)

Tarkenee:) Badwater, Death Valley, California.

Indian Vintage on liikuttanut allekirjoittanutta... Inkkarikuume alkaa käydä tukalaksi...:)

Päivä 12 | Viva Las Vegas! | Nevada

Vapaapäivä Las Vegasissa. Aamutoimet alkoivat puhelulla EagleRider Las Vegasin toimistolle, aiheena Lennin HD:n öljypumppu ongelmat. Pitkään ei tarvinnut odotella kun pyörä noudettiin pajalle. Iltapäivästä HD:n ilmoitettiin olevan kunnossa ja kävin sen itse noutamassa pajalta takaisin Casino Royalin parkkihalliin. Paluumatkalla tuli tutuksi Las Vegasin järjetön viiden-ruuhka, joka sai noin 6 mailin matkan kestämään puolisentoistatuntia... Taas kävi HD siinämäärin kuumana, että loimulohi olisi kypsynyt hetkessä metrin päässä pyörästä...:)

Erkki pitää ovea kun Lennin HD:ta viedään pajalle.

Hevosvoimien kuljetuskärry.

Kati's feeling lucky in Las Vegas :)

Las Vegas on uskomaton paikka. Jo ensimmäisenä iltana kadulla käveli vastaan Elvis, hämähäkkimies, teräsmies, Gene Simmons ja Darth Vader :) Meininki on muutenkin täyttä hurlumheitä... Armotonta biletystä ja uhkapelejä... Mitäs sitä muuta ihminen keskellä autiomaata kaipaisikaan...:)

Meidän vapaapäivä Vegasissa sujui kuitenkin hieman rauhallisemmissa merkeissä. Kierreltiin ja hämmästeltiin Vegasin ihmeitä ja kummia, shoppailtiin ja mentiin kiltisti hyvissä ajoin nukkumaan...:)

Las Vegas. Hurlumheitä huitsin Nevadassa 24/7 :)

Päivä 11 | Kanab - Zions Canyon - Las Vegas | AZ, NV

Kanabista löytyi aamiaspaikaksi loistava Houston-baari. Pyssyjä seinillä ja aamiaisessa kaloreita vähintäänkin riittävästi :) Aamutankkauksen yhteydessä tarkistettiin pyöristä öljyt ja riittävästi sitä tuntui kaikilla olevan eilisistä öljylammikoista huolimatta...:)

Tämäkään päivä ei kerennyt kovin pitkälle vanhenemaan kun oltiin jälleen tekemisissä kanjonin kanssa. Nyt oli vuorossa Zions Canyon. Erona edellisiin kanjoneihin tässä oli se hauska puoli, että sen läpi saattoi ajaa hyvää tietä pitkin. Zions on myös todella upea kanjoni ja se nousi samointein motoristejen kanjonilistalla suoraan ykköspaikalle... Tämä saattaa johtua juuri siitä, ettei Zionsissa tarvitse kävellä metriäkään vaan maisemia saa ihastella HD:n selästä...;) 

Zions Canyon, Arizona.

Kirsi päiväunilla Zions Canyonissa.

Auringon noustessa korkeammalle ja matkan edetessä kohti Nevadan autiomaata, alkoi keli tuntua kuumemmalta kuin oli tilattukaan... Nahkatakit oli pakko riisua viimeistään puoliltapäivin ja aurinkorasvaa alkoi kulumaan yhä enemmän... Overtonin kyläpahasessa oli viimeinen huoltoasema ennen Las Vegasia. Siellä tankattiin niin pyörät kuin kuljettajatkin. Huoltoaseman ystävällinen henkilkökunta tarjosi motoristejen jäähdytykseen omaa pakastintaan ja siellä käytiinkin vuorotellen viilentymässä...:)

Overtonin Shellillä nuoripari ohjattiin pakastimeen jäähylle...:)

Overtonin jälkeen seuraavat 100 mailia oli Nevadan paahtavaa autiomaata. Enpä muista olleeni saati ajaneeni aikaisemmin noin kuumassa... Yli 40 astetta... Eikä varjoa meinannut löytyä missä levähtää...
Nevadan autiomaan kuvaaminen jäi aika minimiin ja ajaminen muuttui seuraavan keitaan etsimiseksi... Sellainen löytyi 70 mailin ajon päätteeksi tietullin muodossa... Varjon lisäksi saatiin tullin ystävälliseltä henkilökunnalta ämpärilliset vettä itsemme jäähdyttelyyn...:)

Nevadan autiomaa niisti motoristin energiat varatankille...:)

Ennen Las Vegasia poikettiin vielä Hooverin padolle, joka on massiivinen insinöörityön mestariteos. Dam Hooversta lähtevän johdon päässä soi, vilkkuu ja häikäisee Ihmeellinen Las Vegas. Vegasiin saavuttiin melko uuvuksissa. Lisäksi Lennin HD:sta levisi öljypumppu loppusuoralla Las Vegasiin... Onneksi HD saatiin kuitenkin perille Casino Royalin parkkihalliin... Ja onneksi huominen on vapaapäivä, jolloin asialle on mahdollista tehdä jotain...:)

Dam Hooverin päältä on pitkä matka veteen...

Päivä 10 | Page - Grand Canyon - Kanab | AZ, UH

Pagesissa aurinkoisen aamun ensimmäinen stoppi tupsahti kohdalle jo heti ensimmäisten mailejen sisään. Paikka oli Lake Powel Dam, joka on melkoisen mahtava pato. Laskeskeltiin, että powelin padon raksalla on betonia jouduttu kärräämään oikein useampia kottikärryllisiä...:)

Lake Powell Dam, Page Arizona.

Päivän ehdon vetonaula oli kuitenkin huikea Grand Canyon. Alustava suunnitelma oli ajella Grand Canyonin pohjoispuolelle mutta niin siinä sitten kuitenkin kävi, että eteläpuolelta me itsemme löysimme... Sellaista saattaa sattua kun letkaa johtaa keltanokka, navi kertoo yhtä ja opasteet toista...;) Mutta no problems, extra 100 mailia tuntuivat vain piristävän ryhmää entisestään ja jokapäiväinen iskulauseemme "ajamaanhan tänne on tultu" oli taas paikallaan :) Monen mielestä myös Grand Canyonin maisemat ovat parhaimmillaan juuri South Rim:lla.

Erkki, Aira ja Lenni, Grand Canyonin näköalatasanteella.

Crand Canyon, South Rim, Arizona.

Liekkö halloween juhlat lähestymässä... Karkki vai kepponen...? Oli miten oli niin Jari päätti järjestää tänään molemmat... Matkalla Grand Canyonille Jari tarjosi chili-tikkarit koko porukalle ja Grand Canyonin ensimmäisellä näköalapaikalla odotti Pekkaa varsinainen Grand kepponen... Kun palattiin pyörien luokse, löytyi Inkkarin alta valtava öljylammikko... Vahvasti näytti siltä, että inakkari oli vuotanut öljyt pihalle... Myös moottorin alareunasta sai öljyä sormiinsa... Kerkesin siinä muutaman kerran inkkarin kiertämään tapahtunutta ihmetellen ja manaillen, kunnes Jari valoitti öljylammikon todellista alkuperää joka oli maistron huoltoasemalta ostama mini öljypullo... Täytyy myöntää, että tämä koiruus meni kyllä läpi 6-0 pohjalta...:):)

Loistavan Indian Vintagen alle saa öljylammikon vain erillisestä pullosta ;)

Inkkareiden alle öljyä kaateleva harrikkamies kuilun partaalla...;)

Öljyhässäkän jälkeen Grand Canyon seikkailut jatkuivat ainakin allekirjoittaneen osalta suht huojentunein mielin :) Ja itse kanjoni... Kyllä, se on suuri ja se on mahtava... Vaikka Jalasjärven Lenni taisi kyllä tuumata, että pieniä ne on tämmööset ojanpohjat jos vertaa mitä on Vaasas...:)

Upea ajopäivä kerkesi taittumaan auringonlaskun taakse kun saavuimme seuraavaan yöpaikkaamme Utahin Kanabiin. Kylille saavuttaessa Erkki, Lenni ja Aira jäivät hieman letkasta ja Erkin navi ajatti pojat pienen Kanabin kahdesta kadusta juuri sille väärälle... Pekan etsintä partio ei poikiin törmännyt Kanabin alueella, niinpä se ajoi 10 mailia ulos kaupungista aina Arizoonaan saakka...:) Tällä välin eksyneetkin löysivät jo perille majapaikkaamme ja päästiin kaikki yhdessä kesyttelemään reissun tähän asti mureimmat pihvit lähiravintolaan :)

Ryhmä rämä Grand Canyonin huikeissa maisemissa :)

Arizona-Utah State line:lle saavuttiin tähän aikaan.

Päivä 9 | Gallup - Page | NM, UT, AZ

New Mexicon aurinkoisessa aamussa edettiin Routea vain muutamia maileja kunnes suunnaksi otettiin Routelta sivussa koreileva Canyon de Chelly. Sunnuntaiaamun liikenne oli miellyttävän hiljaista. Lisäksi Canyon de Chellylle johtavat tiet olivat mukavaa ajeltavaa ja maisemast vähintäänkin kohdallaan. Oltiin liikkeellä intiaanejen sydänmailla. Enimmäkseen Navajojen mutta myös Apachejen mailla. Kyllä inkkarit on villinlännen ajoista selkeästi rauhoittuneet kun yhtään nuolta ei tarvinnut motoristin selästä irroitella...:) Kun moottoripyörän tankissa lukee Indian, niin luonnollisesti olen pyrkinyt aina tilaisuuden tullen tukemaan paikallista intiaanikulttuuria ostamalla Navajojen katukeittöistä pienta purtavaa...:)

Canyon de Chelly, Arizona.

Canyon de Chelly on todella upea! Kaikille tuli sama ajatus kanjonilla, että maisemasta ei puuttunut kuin westerneistä tuttu villillä sotahuudolla ratsain etenevä intiaanijoukko, postivankkurit ja biisoneita...:) Toisaalta juuri kanjonin mahtipontinen hiljaisuus oli upea.

Päivän kanjoniralli sai jatkoa kun Chellyltä otettiin suunnaksi raskaansarjan kanjonibongaus, Monument Valley. John Waynea ei siellä enää näkynyt mutta turisteja senkin edestä. Paikka on onneksi niin valtavan kokoinen, että useampikaan turistibussilastillinen ei pääse häiritsemään Monument Valleyn vaikuttavuutta.

Monument Valley, Utah.

Päivän kanjonirallin 550km ajeltiin 30-35 asteen helteessä. Pagesiin saavuttaessa oli tankit melko tyhjät niin pyöristä kuin niiden kuljettajistakin :) Pyörät tankattiin 87 oktaanisella ja kuskit 11 unssin New York Cut pihveillä...:)